Kasteessa

Kasteessa lapsi, nuori tai aikuinen liitetään seurakunnan jäseneksi. Pappi käy etukäteen vanhempien kanssa kastekeskustelun kasteen merkityksestä ja ristiäisten kulusta. Kastettavalla tulee olla vähintään yksi kummi. Kummiksi voi pyytää henkilön, joka on luterilaisen kirkon kastettu ja konfirmoitu jäsen.

Hangon seurakunnissa otettiin vuonna 2018 käyttöön yhteinen kastepuu. Kastepuuhun jokainen seurakuntaamme kastettu lapsi saa oman sydämen muotoisen lehden, johon on kirjoitettu lapsen nimi ja kastepäivä. Lehti tehdään vain niistä kastetuista lapsista, joiden vanhemmat ovat antaneet suostumuksensa, että lapsen nimi voidaan lukea kirkossa. Kastepuu kantaa lehtiään vuoden ajan - kynttilänpäivästä kynttilänpäivään. Tuolloin vanhat lehdet varisevat ja puu alkaa kasvattaa jälleen uutta satoa. Perhe saa noutaa nimikoidun lehden kotiinsa. Vuoden aikana lehtien määrä puussa lisääntyy, ja se on merkki kasvavasta seurakunnasta.

Hangossa kaste on mahdollista toimittaa mm. Hangon kirkossa, Lappohjan kirkossa, Täktomin kappelissa, Seurakuntakodissa tai kotikasteena. Lisätietoa seurakunnan tiloista ja tilavuokrista Kirkot ja Tilat -välilehdeltä.

Varaukset ja tiedustelut: 
kirkkoherranvirasto

Kummius on kirkon ja vanhempien antama luottamustehtävä. Kummeja tulee olla vähintään yksi.

Kummien valinta ja tehtävät